Jumalatar tuulessa
Tuotesuunnittelun, yhä uusien pintakokeilujen ja ratkaisujen etsinnän tuoksinassa minä yhtäkkiä turhauduin aivan suunnattomasti. Säikähdin, koska puutuminen on mielestäni sisäisten hälytyskellojen ääni. Huomasin, että minä en enää "virrannut" vapaasti. Olin kadottanut yhteyden siihen pulppuavaan lähteeseen, josta ilon mukana tulee inspiraatio. Ymmärsin, että Hotakainen oli oikeassa. "Eli jos miettii aamusta iltaan vaikkapa armoa, siitä alkaa väkisinkin tulla pinnallista. Ymmärrän syvällisyyden ennen kaikkea monipuolisuutena, vaikkapa sellaisena, että samaan aikaan kun miettii armoa, käy ostamassa Maija Vilkkumaan uusimman." (Kylänpää, R. 2009. Auta Dostojevski! Kirjailija Kari Hotakaisen haastattelu. Suomen Kuvalehti 5/2009, 45.)
Liika on liikaa suunnittelussakin. Päätin taas kerran luottaa prosessiin! :) Otin 1,8m vitikymppiä ja pellavabatistia sekä muutamaa väriltään hyvältä tuntuvaa ja mielenkiintoista brodeerauslankaa, jotka tuntuivat kuin soivan yhdessä. Aloitin ompelemisen. Ommellessa ahdistus hälveni ja virtaus palasi. Tekeminen ja prosessi tuntuivat taas hyvältä ja merkittävältä. Olin taas innostunut tuoreella tavalla!
Tämä työ aukesi vasta monien katselukertojen ja ompeleiden lisäysten jälkeen. Yhtäkkiä kuva aukesi ja sain tekstiä: Ystäväni. Jumalatar tuulessa. Tähdet olkapäillään. Tuo oli hämmentävä hetki, siinä tunteessa oli jotain hyvin salaperäistä ja samalla selkeää, kirkasta.
Tuon kokemuksen jälkeen olen samaa mieltä kuin Albert Einstein: "Kaunein ja syvin tunne, jonka voimme kokea, on salaperäisyyden tunne. Se on kaiken todellisen taiteen ja tieteen lähtökohta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti